maanantai, 21. maaliskuu 2016

Yksin, yhdessä vai yksin yhdessä

Tämän viikon luennon aiheena oli utopia ja dystopia digitaalisen kommunikaation kehyksessä. Dystopiasta ehkä tunnetuin esimerkki on George Orwellin kirjoittama "1984", josta luennolla hyppäsimmekin suoraan aiheeseen eli pohdintaan siitä, tarkkaileeko Big Brother digitalisaation myötä kaikkia ja kaikkea. Viikon pohdintana tuli katsoa TED Talk Sherry Turklelta, joka käsittelee "yksin yhdessä" -teemaa.

alone-together-03.jpg

Yksin yhdessä voi tarkoittaa esimerkiksi sitä, että kokoonnutaan fyysisesti samaan paikkaan ystävien tai perheen kanssa, mutta ei välttämättä olla läsnä tilanteessa. Käypä esimerkki tästä on puhelimen ja sosiaalisen median selailu, joka usein etäännyttää ihmisen todellisesta läsnäolosta fyysisessä tilanteessa. Ollaan samassa olohuoneessa muiden kanssa, mutta mieli vaeltelee sosiaalisen median välityksellä jossain päin Kaakkois-Aasiaa. Toisaalta tällaisessa tilanteessa usein tapahtuu myös hetken jakamista, eli hauskoja videoita näytetään esimerkiksi vieressä istuvalle kaverille omasta puhelimesta, jolloin hetki on ikään kuin jaettu.

stuck_in_phones1.jpg

Tilanne voi olla myös täysin päinvastainen, sillä yksin kotona oleva saattaa esimerkiksi puhelimen kautta tuntea olevansa kavereidensa kanssa viettämässä aikaa, mikä voi osaltaan helpottaa yksinäisyyden tunnetta. Parhaimmillaan (pahimmillaan) olet ystäviisi yhteydessä 24/7. Sosiaalisen median ja "ruutuajan" kaksiteräinen miekka osoittaa voimansa.

Havaintojemme perusteella voimme siis nähdä digitalisaation mukanaan tuomia utopistisia ja dystopistisia merkkejä. Kehitys kehittyy, ja kyllä se usein kehittyy ihmisen "haluamaan" suuntaan, vaikka ihminen ei näistä haluista edes mitään ymmärtäisi. Kaksikymmentä vuotta sitten voitiin vain unelmoida tämän päivän mahdollisuuksista olla yhteydessä ihmisiin. Esimerkiksi sosiaalisen median negatiiviset puolet eivät riitä lähellekään nollaamaan somen mukanaan tuomia hyötyjä.

Social_media_in_vacation.jpg

Lopuksi tarkoitus on pohtia viikon teemaa meidän blogimme teeman kautta. Mielestämme myös matkustelun suhteen "yksin yhdessä" ajattelu toimii molemminpuolisesti. Digikommunikointi on avannut aivan uusia ovia maailmassa epävarmoillekin matkustelijoille. Takaraivossa siintävä tieto siitä, että Facebookin kautta voi olla yhteydessä perheeseen tai kavereihin koska tahansa ja mistä tahansa saattaa poistaa viimeisetkin pelot yksin matkaan haluavalta.

Oli matkustellessa kuinka mukavaa tahansa, koti-ikävä iskee usein vastustamattomasti jossain vaiheessa. Silloin sosiaalisen median kautta on helppoa pitää yhteyttä kotimaahan ja saada sitä kautta tiettyä turvallisuudentunnetta. Jos tässäkin esimerkissä mennään hieman ajassa taaksepäin, piti kahden ihmisen olla ainakin samaan aikaan puhelimen läheisyydessä, jotta kommunikaatio saatiin auki. Nyt voit helposti jättää viestin Facebookin messengeriin kello kolme yöllä, ja kaveri vastaa vaikkapa seuraavana päivänä toiselta puolen maapalloa. Huomattavasti tehokkaampaa kuin postikorttien lähettäminen puolin ja toisin.

Facebook-viajero.jpg

Toisaalta "travellerit" lähtevät usein juuri pakoon ajatusta siitä, että pitää olla alati tavoitettavissa. Siksi kauhistus saattaakin olla todellista, kun tosissaan matkaan lähtenyt henkilö huomaa muiden travellereiden näppäilevän puhelimiaan jatkuvasti. Internet löytyy nykyään lähes joka maailmankolkasta, joten tosissaan oravanpyörästä pois haluavan tulee nähdä vaivaa päästääkseen luvattuun maahan.

maanantai, 14. maaliskuu 2016

Verkkoyhteisöt pohdinnassa

Tämän viikon tehtävänä oli löytää verkkoyhteisö, joka liittyy blogin teemaan. Yhteisöä piti arvioida muutamasta näkökulmasta. Koska teemamme on matkailu, oli luonnollista ottaa suuri ja suosittu matkailuyhteisö Pallontallaajat.net tarkempaan tarkasteluun.

Käyttäjäksi yhteisöön

Pallontallaajat.net on suosittu yhteisö. Se vaatii käyttäjältään ns. "korkeaa sitoutumista". Sivuston sisältö on kaikkien nähtävillä, mutta vain rekisteröityneet käyttäjät voivat kommentoida viestiketjuihin ja luoda niitä. Rekisteröityneiden käyttäjien tulee luoda sivustolle profiili, johon he voivat vapaavalintaisesti täydentää tietoja, kuten kuvan, asuinpaikan ja iän. Profiilissa näkyy kuitenkin automaattisesti käyttäjän viimeisin kirjautuminen, rekisteröitymisen ajankohta ja lähetettyjen kommenttien lukumäärä. Lisäksi käyttäjän tulee määrittää profiiliinsa matkustamisen taso, joka antaa muille käyttäjille tietoa, onko kyseessä himoreissaaja vai aloittelija, Jokaisen profiilista löytyy myös tilasto-painike, joka näyttää käyttäjän kirjoituksia maittain sekä alueittain. Myös käyttäjän kaikki viestiketjuihin lähettämät kommentit on koottu profiiliin näytä kommentit -painikkeen taakse.

PTkuva2.jpg

Yhteiset kiinnostukset luovat yhteisön

Pallontallajat.net voidaan lukea sisällön mukaan profiloituvaksi verkkoyhteisöksi. Koska verkkoyhteisöjen pohjan muodostaa yhteisöllisyyden tunne, tarvitaan jokin kohde mikä liittää ihmiset yhteen. Pallontallaajat.net-sivuston yhteinen mielenkiinnon kohde on yksinomaan matkailu ja sen ympärille rakentuvat konseptit. Sivusto voidaan myös eritellä harrastusyhteisöksi, joskin tätä termiä matkailusta on hankala käyttää yksilöiden näkemyserojen vuoksi.

maisema%20kuva.jpg

https://pixabay.com/en/hiker-silhouette-mountain-top-984083/

 

Itsensä kehuminen ei ole pääasia

Pallontallaajat -sivustolla ei sinänsä oikein esiinny itsensä mainostamista, sillä sivustolla enimmäkseen vain jaetaan vinkkejä matkakohteisiin. Kuitenkin sivustolle täytyy rekisteröityä, jos haluaa kommentoida jotain keskustelua. Tällöin halutessaan voi omassa profiilissaan ja profiilikuvassa nostattaa omaa statustaan kehumalla itseänsä tai laittamalla hienon profiilikuvan. Käyttäjät voivat myös halutessaan lisätä allekirjoituksen, joka lisätään sitten jokaisen kommentin loppuun automaattisesti. Nämä allekirjoitukset eivät oikeastaan kerro käyttäjästä paljoakaan. Usein niissä näyttää olevan jokin mietelause tai sanonta, joka periaatteessa kertoo vähän käyttäjän ajatusmaailmasta ja arvoista, mutta ei silti kuitenkaan pahemmin paljasta mitään henkilökohtaista. Toisin sanoen keskustelupalstan puolella ei itsensä ”promoamista” juurikaan esiinny, vaan siellä pysytään itse asiassa eli matkavinkeissä.

Sivustolla on kuitenkin erillisiä matkablogeja, joissa tätä esiintyy enemmän. Itse asiassa kaikki, mitä blogeissa julkaistaan, on sen verran henkilökohtaista, että kirjoittaja joutuu miettimään mitä kaikkea haluaa paljastaa itsestään. Tämä ilmenee parhaiten kuvien valinnassa – tuskin kukaan haluaa vapaaehtoisesti julkaista itsestään rumaa tai muuten vain epäonnistunutta kuvaa. Myös blogiteksteissä pyritään esittäytymään tietyssä valossa esimerkiksi kirjoitustyylin valinnalla ja sillä, mitä kaikkea kertoo tehneensä reissussa.

 

Koriskuva.jpg

https://pixabay.com/en/basketball-park-sunset-court-1081882/

 

Kuin kesän katukoris pelit

Pallontallaajat yhteisön ominaispiirteitä ovat yhteisöllisyys, yhteiset kiinnostuksen kohteet ja positiivisuus. Niinpä yhteisöä voikin kuvailla metaforalla ”kesän katukoris”. Ihmiset kokoontuvat tiettyyn paikkaan, koska heillä on yhteinen kiinnostuksen kohde ja he haluavat tehdä asioita siihen liittyen. Olivat nämä asiat esimerkiksi omien tarinoiden kertomista tai keskustelua toisten kanssa tässä tapauksessa matkailusta.

Ensiksi luodaan profiili ja sitten aloitetaan kirjoittaminen. Aivan kuten kesällä katukorista pelattaessa, ennen pelejä esitellään itsemme toisille ja sitten mennään. Myös sivustaseuraajiakin on. He näkevät kirjoitukset, mutta he eivät osallistu keskusteluun, aivan kuten kesällä katukorista pelatessa.

Joten yhteiset kiinnostuksen kohteet, korkea sitoutuminen ja sivustakatsojien olematon vaikutus sisältöön tekevät tästä yhteisöstä hyvin samanlaista kuin kesän katukoris pelit.

 

-UR 

maanantai, 7. maaliskuu 2016

Yritys verkkoyhteisöissä

Viikon aiheena käytiin läpi verkkoyhteisöjä ja Kaplanin ja Haenlein teoriaa sosiaalisen median osista. Ryhmä sai tehtäväkseen ideoida kuvitteellisen yrityksen ja pohtia miten se hyödyntää internetin tarjoamia mahdollisuuksia.

KickAss Travel Company

Kuvitteellinen matkatoimistomme KickAss Travel Company myy elämys- ja aktiivilomia. KickAss Travel Company tarjoaa asiakkaille mahdollisuuden räätälöidä lomansa omien harrastusmieltymyksien mukaan ja yritys tarpeen tullen esittelee sopivimpia lomakohteita harrastelijoille, kuten esimerkiksi golfaajille ja vuorikiipeilijöille. Yrityksen lomakohdelistalta löytyvät myös ratsastukseen, sukeltamiseen, pyöräilyyn, kalastukseen, lasketteluun, surffaukseen, riippuliitoon, veneilyyn, snorklaukseen ja patikointiin profiloituneita matkakohteita. KickAss Travel Companyn mahdollisia asiakkaita ovat harrastelijat ja urheilijat, sekä elämyksiä ja kokemuksia hakevat ihmiset.

surffaus.jpg


Aktiivisimmillaan KickAss Travel Company on Facebookissa

KickAss Travel Company tulee lähelle asiakasta järjestämällä avoimia keskusteluja Facebook-sivuillaan. Tämän avulla voidaan selvittää esimerkiki kysyntää eri matkakohteille sekä matkatyypeille ja saatujen vastausten pohjalta rakentaa KickAss Travel Companyn tarjontaa. Tämän lisäksi yritys jakaa asiakkaiden ottamia kuvia ja GoProlla kuvattu lyhyitä videopätkiä osana markkinointia.

Yrityksellä on vahva luotto asiakkaisiinsa ja se on valmis antamaan 50€ alennuksen matkasta, jos asiakas kirjoittaa lyhyen matkapäiväkirjan yrityksen facebook-sivulle matkastaan. Näin saadaan markkinoinnillista tekstiä myös muiden, ei pelkästään yrityksen, näkökulmasta. Toki yritys kantaa vastuun kaikista teksteistä ja tarvittaessa muokkaa niitä.

 KickAss Travel Company hyödyntää edellä mainittujen keinojen lisäksi tuotesijoittelua ja pelillistämistä.  Yritys on luonut Facebookiin Lomille lompsis -pelin. Pelin ideana on raaputtaa arvasta kolme samaa KickAss Travel Companyn yhteistyöyritysten tuotetta, jolloin osallistuja voittaa kyseiseen harrastusteemaan räätälöidyn matkan.

Kiipeily.jpg

Yrityksen löytää myös Instagramista. KickAss Travel ei pyri kamppailemaan kauniilla lomakuvilla, koska sellaisia sivuja Instagramissa on paljon. Instagram on käytössä harrastusteemaisiin ainutlaatuisiin kuviin (esim. kuvia kiipeilyretkiltä, snorklauksesta jne.) Instagram pyritään kuitenkin pitämään tyylikkäänä, ja kuvat valitaan aina tarkasti.  

-E.K.

maanantai, 22. helmikuu 2016

Luotettavan ja epäluotettavan oloisen nettisivun arviointia

Tämän viikon tehtävänämme oli katsella luotettavan ja epäluotettavan oloisia nettisivuja sekä pohtia syitä, mitkä tekevät niistä sellaiset. Valitsimme tarkasteltaviksi Finnmatkojen sivut (http://www.finnmatkat.fi/) sekä MV-lehden (http://mvlehti.net/). Finnmatkat olivat luonnollinen valinta blogimme matkailuteeman vuoksi, mutta epäluotettavaa matkailusivustoa oli hieman vaikeampi löytää. Päädyimme MV-lehteen, sillä sivustolta löytyy muiden uutisten ohella uutisia myös matkailuun liittyen.

MIKSI FINNMATKOJEN NETTISIVUT VAIKUTTAVAT LUOTETTAVILTA?

Finnmatkojen sivut ovat siistit ja modernit ja sivua onkin helppo ja mukava käyttää. Sieltä löytyvät yrityksen tiedot helposti sekä kuvia Finnmatkoilla työskentelevistä ihmisistä etu- ja sukunimen kera. Tämä on selkeä merkki siitä, että yritys on oikea ja että siitä vastaavat oikeasti olemassaolevat ihmiset. Myös pääkonttorin osoite ja asiakaspalvelun numerot ovat helposti löydettävissä. Kaikki tieto itse yrityksestä ja tarjolla olevista matkoista on siis helposti asiakkaan saatavilla. Koko sivusto on kaikin puolin laadukkaan oloinen; kuvat on selkeitä ja hyvälaatuisia, kirjoitusvirheitä ei ole eikä epämääräisiä tai toimimattomia linkkejä löydy. Kaikki tarvittava tieto löytyy helposti vain muutamalla klikkauksella, ja mikäli asiakas ei tietoa silti löydä, voi hän soittaa asiakaspalveluun tai kysyä asiaa vaikkapa Facebookin tai Twitterin välityksellä.

Kuvakaappaukset.jpg

Tästä kuvakollaasista näkyy, että Finnmatkojen sivuilla olevat kuvat ovat laadukkaita ja hienoja. Niiden asettelu tekstin lomaan on onnistunut, mikä siten vahvistaa osaltaan luotettavaa kuvaa.

Tässä vielä tiivistetysti argumentit sivuston luotettavuuden puolesta:

1. Sivuston ulkoasu on selkeä

2. Sivusto on helppokäyttöinen (ei toimimattomia linkkejä tai muuta epämääräistä, tarvittava tieto löytyy nopeasti muutamalla klikkauksella)

3. Kuvat ovat laadukkaita, tekstien fontti selkeä ja helposti luettavissa

4. Yrityksen tiedot helposti löydettävissä

5. Sivustolta löytyy linkit yrityksen muihin kanaviin sosiaalisessa mediassa (Facebook, Twitter, Youtube, Pinterest ja Instagram)

 

MIKSI MV-LEHTEÄ SELAILLESSA HERÄÄ EPÄLUOTTAMUS?

MV-lehti taas antaa vähän erilaisen kuvan itsestään. MV-lehti on siis uutissivusto, jonka jutut ovat hyvin erikoisella tyylillä tehtyä vastamedian tuotosta. Lehden tehtävänä on rikkoa valtamedian asemaa ja tuoda esiin uutisia, joissa korostuu sivuston pääteemat, kuten esimerkiksi Suomeen tulleet maahanmuuttajat ja heidän tekemisensä. Sivustolta löytyy myös uutisia matkailusta, mutta pääosin niilläkin on jokin yhteys sivuston teemaan eli maahanmuuttajiin. Tyyliltään sivusto on hyvin sekava ja aggressiivinen. Esimerkiksi etusivu on täyteen ahdattu kuvista, otsikoista ja mainoksista. Tämä herättää jo ensimmäisenä epäilyksiä.

Kuvakaappaukset1.jpg

Tästä kuvakollaasista voi huomata, että lehden ulkoasu on hieman epäselvä ja rauhaton.

Sivustolla on käytetty retoriikan tyyleistä huomattavasti eniten paatosta. Sivun otsikot ja kuvat ovat hyvin paljon tunteisiin vetoavia. Jokainen sivun retoriikkaa ja retorisuutta edistävä seikka on kuitenkin suunniteltu kohderyhmää ajatellen ja siten ne voivat tuntua hieman epäilyttäviltä ja oikeastaan typeriltä, jos ei kuulu tähän sivun ”lukijakuntaan”. Esimerkiksi suorat syytökset joitakin henkilöitä kohtaan vaikuttavat hieman ihmeellisiltä. Sivulla on myös yritetty käyttää logosta eli järkeen vetoamista ja tilastoihin viittaamista uutisjutuissa. Joissakin tapauksissa tämä on jokseenkin onnistunut, mutta huomattavan usein luvut on heitetty ns. ”hatusta” tai alkuperäisen lähteen lähdekritiikki on unohdettu kokonaan.

Epäluotettavuutta lisää myös sivustolle ”myydyt” mainokset. Ne eivät ole miltään tunnetulta yritykseltä vaan kaikki ovat hyvin epäilyttäviä ja tuntemattomia. Vaikka sivulla on lukijoita kohtuullisen paljon, siellä ei ole mainoksia tunnetuilta yrityksiltä. Tämä johtuu todennäköisesti siitä, että itse sivun sisältö on kyseenalaista. Mainostaminen tällaisella epäluotettavalla sivustolla loisi siis huonoa mainetta tunnetulle yritykselle.

Sivuston lopullinen tarkoitus jää hieman kysymysmerkiksi. Kuitenkin voi tehdä johtopäätöksen, sillä suurin osa merkeistä ja sivun tyylistä viittaa siihen, että tällä sivustolla yritetään rikkoa perinteisen median valtaa ja tuoda myös tietylle osaa suomalaisista uutisia, joita he haluavat kuulla/nähdä.

Tässä tiivistetysti argumentit sivuston epäluotettavuudesta:

1. Useista uutisista puuttuu kunnolliset lähteet

2. Uutisten kirjoittajat eivät esiinny koko nimillään, vaan usein pelkillä nimimerkeillä

3. Sivuston ulkoasu on hieman epäselvä ja liian "täynnä" kaikkea

4. Uutisissa vedotaan enemmän tunteisiin kuin faktoihin ja järkiperusteluihin

5. Lehden uutisoimia asioita ei löydy muilta uutissivuistoilta

 

- SL

 

tiistai, 16. helmikuu 2016

Evite-tehtävä

Tämän viikon tehtävänä oli suunnitella kutsu Evite.comissa. Ryhmän kesken pohdimme, että kuka kutsuu, mihin kutsuu ja ketä kutsuu. Teemaksi oltiin annettu ystävänpäivä, joten kutsun ulkoasuun yritimme sisällyttää mahdollisimman paljon kaikkea sokerista ystävänpäivähömppää. Tässä linkki kutsuumme: http://www.evite.com/event/00312MSTBN3JR4DAUEPF2EBG4OXOK4?utm_medium=sharable_invite&utm_campaign=send_sharable_link&utm_source=facebook&cb=7383247178

Kutsu ei välttämättä ole perinteisin ystävänpäiväkutsu väriensä puolesta, mutta kuvituksella saimme sen sopimaan teemaan. Ja koska meillä on matkailublogi, päätimme että Hilda on reipas vaihdossa ollut tyttö, joka kutsuu samaan aikaan vaihdossa olleet koolle ystävänpäiväbileisiin. Käytimme huomiokeinona värien sijaan ystävänpäiväaiheisia kuvia, jotka herättävät lukijan kiinnostuksen. Itse tekstin pidimme lyhyenä ja ytimekkäänä, siinä ilmenee aika, paikka ja kokoonkutsuja.

Lotta